Teppo Pihlajamäki logo
Esittely 
Kirjoituksia 
Valokuvia 
Haikueditori 
Taidegalleria 
Hauvapeli 
Videoita 
Näyttelytila 
Linkkejä 
Yhteystiedot 

Esittely

Teppo ihailee fraktaalikaalia.

Olen Teppo Pihlajamäki Salosta. Alun perin olen kotoisin Raumalta ja olen asunut myös Turussa ja Tampereella. Töitä olen tehnyt Aspocompilla, Nokialla, Valmet Automotivella ja nyt Valmet Automotive EV Powerilla. Kiinnostavampia kuitenkin ovat erinäiset kirjoitus-, pokeri- ja (peli)ohjelmointiprojektini.

Nämä sivut tein pääasiassa 2000-luvun alussa, kun hankin media-assistentin ammattitutkinnon. Maailma ei sitten muuttunutkaan sellaiseksi, että kaikilla olisi omat nettisivut, vaan sosiaalinen media hajaantui kaikenlaisiin valmiisiin palveluihin, ja nämä sivut ovatkin melkoisen vanhentuneet. Uudempaa mutta melko vähäpätöistä materiaaliani löytyy somesta: Twitter, YouTube, Instagram, LinkedIn, Facebook.

On näistä sivuista silti kaikenlaista iloa ja hyötyä ollut. Täällä on voinut toteuttaa hulluja ideoita, ja ihmiset ovat ottaneet minuun yhteyttä niiden tiimoilta.

Ja eikun surffailemaan, t.

Tepon nimikirjoitus

PS. Jos ihmettelet missä kaikki hyvät vanhat pelit ovat, niin nyt kävi niin, että Adobe lopetti flash-tekniikan tukemisen vuoden 2021 alussa, ja itse asiassa aktiivisesti estää koko Flashia toimimasta lainkaan. Niinpä päätin poistaa flash-pelini täältä, koska Flash muuttuu vähitellen yhä turvattomammaksi. Saatan korvata osan peleistä HTML5-tekniikoilla, mutta käytännössä se tarkoittaa, että ne on tehtävä kokonaan uudestaan alusta asti. Kryptogrammipelistä teen hieman toisenlaisen version, mutta Etsi viisi virhettä peliä tai Shakkikelloa en näillä näkymin tee uudestaan. Vanhat HTML-pelini saatan samalla hieman uudistaa, kun HTML-pelimoottorit ja selainten tuki standardeille ovat näköjään kehittyneet valtavasti viime vuosien aikana.