Teppo Pihlajamäki logo
Elämäni
Esittely 
Valokuvia 
Kirjoituksia 
Linkkejä 
Yhteystiedot 
Verkkosivuni
Nettitemppu 
Hauvapeli 
Iskulauseita 
Shakkikello 
Taidegalleria 
Haikueditori 
Etsi viisi virhettä 

Haikun piirteitä

-----

Mitä on haiku?

Olet kenties joskus katsonut samaa maisemaa, taulua tai näytelmää toisen ihmisen kanssa ja kokenut mystistä yhteyden olotilaa, koska juuri sillä hetkellä tiedät tuntevasi samoja tunteita kuin hän. Näitä tunteita on vaikeaa kuvailla sanoin siten, että toinen ihminen todella ymmärtäisi mistä on kyse. Niinpä haikussa kuvailemmekin sitä, mikä tunteen aiheutti. Kun haluaa yhteyden toisen ihmiseen, ei voi vain sanoa "tunnen itseni onnelliseksi", tai "olen hämmentynyt". Kysyisimme ilman muuta: "Mikä sai sinut hymyilemään?" tai "Mikä hätänä?".

Haiku on vastaus tähän kysymykseen "mikä?".

Haiku-runouden piirteitä

Haiku-runoudessa on varsin monia muotosääntöjä, jotka pitää tuntea. Kuten luovassa työssä yleensäkin, kaikkia sääntöjä ei voi yhdessä ja samassa runossa noudattaa, mutta säännöt on yhtä kaikki tunnettava. Edes vanhat japanilaiset mestarit eivät noudattaneet aina kaikkia sääntöjä.

Niin kuin on olemassa suomirock, voisi varmaankin olla olemassa suomihaiku. Kaikessa ei tarvitse jäljitellä japanilaista haikua, joka on syntynyt toisessa kulttuurissa toisena aikakautena. Voimme ottaa perusideat ja luoda jotain omaa.

Tavumäärä

Ensimmäisellä rivillä on viisi tavua. Toisella rivillä on seitsemän tavua. Kolmannella rivillä on viisi tavua. Toisin sanoen 5-7-5.

Japanin kielessä käytetään kanji-merkkien lisäksi tavukirjoitusta, eli yksi kirjoitusmerkki vastaa yhtä tavua. Niinpä on luonnollista, että tavusta on tullut japanilaisen runouden mittayksikkö.

Muissa kielissä tavujen ja rivien määrää voi periaatteessa vaihdella, koska sillä tavalla voi paremmin tavoittaa alkuperäisen japanilaisen haikun rytmin. Itse en näin tekisi, koska ilmaisun rajoittaminen johonkin muottiin pakottaa luovuuden esiin; on pakko ilmaista asia epätavallisesti, jotta se sopisi runomittaan. Lisäksi väitetään, että suomen seitsemäntoista tavua vastaisi ilmaisuvoimaltaan suurin piirtein japanin seitsemäätoista tavua.

Haikulla ei ole nimeä

aalto kallistaa
lipuvaa kajakkia
ranta loittonee

Voisiko tuohon enää nimeä lisätä? Sehän olisi vain turhaa selittelyä. "Matkamiehen yksinäisyys" ikään kuin paljastaisi mistä oikeastaan oli kysymys, ja poistaisi näin lukijan tarpeen tutkailla omia tunteitaan.

Kun halutaan kertoa mistä haikusta on puhe, voidaan lukea koko haiku, onhan seitsemäntoista tavua kovin vähän. Voidaan myös puhua siitä "aalto kallistaa"-runosta, eli mainitaan vain ensimmäinen rivi.

Haikussa on kaksi osaa

Haiku jakautuu rivien välistä kahteen osaan. Jako tapahtuu ensimmäisen tai toisen rivin jälkeen, siis joko 5/7-5 tai 5-7/5. Osien välissä voisi periaatteessa olla välimerkki, mutta sitä ei yleensä ole tapana kirjoittaa näkyviin. Kuviteltu välimerkki voi olla mikä tahansa, pilkku, piste, kaksoispiste, puolipiste, huutomerkki tai vaikka kysymysmerkki.

Tiukan määritelmän mukaan haikussa on kaksi "kuvaa", jotka vastakkainasetellaan yllättävällä tavalla. Tosin kuvia voi myös olla yksi tai kolme.

Runoilija ei mainitse ajatuksiaan eikä tunteitaan, vaan käyttää konkreettisia sanoja

ilon odotus
polttaa sydämiämme
pian tapaamme

Tuo on kenties koskettava runo, mutta noin ei asiaa ilmaistaisi haikussa. Sen sijaan samat tuntemukset saattaisi löytää seuraavasta:

kiskot vinkuvat
asemalaiturilla
junaasi ei näy

Elokuvan käsikirjoittajille opetetaan: näytä, älä kerro. Henkilöhahmon ominaisuus ei saa tulla toisen hahmon tai kertojan suusta, vaan hahmo pitää laittaa tekemään jotain, mistä tuo ominaisuus käy ilmi. Samaten Hemingway kehitti äärimmilleen kirjoitustyylin, jossa kerrotaan vain miltä tapahtumat näyttivät ulospäin. Henkilöiden pään sisälle ei mennä. Sisäinen todellisuus pitää päätellä tai vaistota ulkoisista, aistien kautta välittyvistä asioista.

Haiku toimii perinteisesti samalla tavalla.

Huomatkaa, että runoilija voi kyllä mainita itsensä, mutta kuvan osana, ei kokijana eikä tuntijana.

Haiku ilmaisee tai vihjaa enemmän kuin vähistä sanoista voi suoraan lukea. Haikussa kuvataan siis ulkoisia, konkreettisia asioita. Kuitenkin näiden asioiden kautta pyritään pääsemään runoilijan mielentilaan käsiksi sinä hetkenä kun hän nämä asiat koki. Ihmiset ilmeisesti kokevat samankaltaisia tunnetiloja samanlaisissa tilanteissa, ja näin lukija voi tuntea yhteenkuuluvaisuutta runoilijan ja toisten lukijoiden kanssa.

Usein vuodenaika mainitaan, tai se ilmenee jostain

Perinteisessä haikussa mainitaan usein esimerkiksi lumi, putoavat lehdet tai jokin eläin mistä voi päätellä vuodenajan.

Usein käsitellään luontoa

tapetun paarman
korvaavat tuhat uutta
suolla syntyvää

pienet otukset
väistävät kalliota
kaislikkopiiloon

Vaikka haikussa käsitellään luontoa, runosta välittyvä tunnelma kertoo jotain runoilijan mielentilasta.

Luonto tulee haikussa ymmärtää laajasti. Myös ihminen on osa luontoa. Oikeastaan parempi sana olisi ympäristö, jolloin myös autot ja rakennukset voidaan laskea haikun aihepiiriin.

Loppusointua ei ole

kuuluu rapina
siellä raapii apina
vatsaansa vanhaa

Tuo taitaa kuulostaa lastenlorulta. Loppusointujen tarkoitus on estää ilmaisemasta asiaa niin kuin sen normaalisti tekisi. Kyseessä on siis metodi, eräänlainen originaalisuusautomaatti, joka pakottaa etsimään jonkun kekseliään tavan ilmaista asia. Tämä kekseliäs ilmaisu sitten on runon juju, ei se loppusointu. Ajatelkaapa vain tätä suomalaisen rocklyriikan helmeä: "nyt reppu jupiset riimisi rupiset".

Haiku on valmiiksi niin rajoitettu ilmaisumuoto, että sitä on turhaa rajoittaa enempää. Rivien ja tavumäärien vaatimus jo yksinään pakottaa löytämään uuden tavan ilmaista asia.

Jos haikuun tulee vahingossa loppusointu, pitää harkita pitäisikö se kirjoittaa uudestaan.

Saattaa esiintyä sanaleikkejä, lähinnä useampimerkityksisiä sanoja

Eräässä haikussa mainittiin lammesta heijastuva puu. Runo luettiin sellaisen henkilön muistotilaisuudessa, jonka nimi tarkoitti lampea.

Japanilaiset ovat mieltyneet sanojen kaksoismerkityksiin. He usein selittävät ulkomaalaisille jonkin sanan merkitystä tyyliin "tämä kirjoitusasu voidaan tulkita myös toisin, tai tuo ääntämys voidaan kirjoittaa toisella merkillä, jolloin sana oikeastaan tarkoittaa myös tuota ja tuota". Japanilaiset näkevät tällaisissa yhteensattumissa syvällisiä merkityksiä, ja pyrkivät itse asiassa tarkoituksellisesti tuottamaan niitä.

Kun runon lukija saa itse hoksata sanaleikin, hän voi tuntea jonkinlaista mielihyvää ja syvemmän ymmärtämisen harhaa.

haaveissaan tytöt
kantavat uroksia
kokoelmiinsa

Haiku saattaa sisältää viittauksia muuhun kulttuuriin, tai ajankohtaisiin tapahtumiin

Tällöin haikusta saattaa tulla arvoitus, jota pitää miettiä ennen kuin se avautuu. Toisesta kulttuuripiiristä tuleva ei voi ikinä ymmärtää haikua, joka viittaa paikallisiin merkkihenkilöihin.

paljolla vähän
saa kipinän aaltoja
kuuntele ilmaa

(Syksyllä 2002 keskusteltiin kovasti Soneran epäonnistuneista UMTS-kaupoista, joissa ostettiin miljardeilla euroilla oikeus käyttää radiotaajuuksia Saksassa. Hinta oli kuitenkin liian kova, eikä sijoitus tuota voittoa varmaankaan ikinä.)

Entäpä mihin viittaavat seuraavat haikut?

hyllytikkailla
makaa naularasia
kauppiaan alla

antenni päässä
ja telkkari vatsassa
ei keskustella

viljan puutteesta
kiltti mies vihaavainen
paperin mustaa

Runo on kuin tuokiokuva tai pysäytetty hetki

Ajan kulku saattaa vaikuttaa seisahtuneen haikun kuvaamassa maailmassa. Saatetaan kylläkin kuvata vaikkapa tippuvaa vettä, mikä mielikuva sisältää liikettä, eli siis muutosta ajan suhteen. Runo on kuitenkin niin lyhyt, että veden tippuminen ei johda mihinkään. Se sama vesi jää tippumaan mielikuvissa, eikä mikään loppujen lopuksi muutu. Lukija toivottavasti saa vaikutelman, miltä runoilijasta tuntui juuri sillä hetkellä. Seuraavana hetkenä runoilija olisi kenties jo seuraavan vaikutelman parissa, mutta sitä haiku ei koskaan kuvaa.

varvulla marja
jo viiniksi kypsyy
ei putoa, ei


YouTube-videoitani:

Pokerin peluuta
televisiossa.

Korttipakan
sekoittaminen
yhdellä kädellä.

Hamsterille
askartelemani lelu.